Mitä kategoriapäällikkö tekee?
Olen tammikuussa 2010 valmistunut EE04 ja työskentelen tällä hetkellä Kategoriapäällikkönä Fazerilla. Vastaan tietyistä tuoteryhmistä, mikä tarkoittaa sitä, että tavoitteenani on tehdä näistä tuoteryhmistä kaupallisesti menestyviä sekä ennen kaikkea kuluttajien tarpeisiin vastaavia.
Työni on vähän kuten elintarvike-ekonomian koulutusohjelmakin: moniulotteinen yhdistelmä useita eri osa-alueita. Elintarvike-ekonomian opinnot kattavat suuren määrän erilaisia osa-alueita: kansantaloustiedettä, elintarviketeknologiaa, kirjanpitoa, markkinointia, ravitsemustiedettä jne. Itselläni ainakin oli välillä tunne, että tiedän vähän kaikesta, mutta en syvällisesti juuri mistään. Tätä voi pitää heikkoutena, mutta minusta tämän tiedon kirjon voi kääntää edukseen työmarkkinoilla. Ainakin omassa työssäni tutkinnosta on ollut etua.
Teen yhteistyötä erityisesti tuotekehityksen ja myynnin kanssa, mutta myös esimerkiksi pakkauskehityksen, ostojen ja logistiikan kanssa. Tästä syystä onkin hyvä, että on joskus kuullut leipää pakattavan polypropeeniin tai sen, että tärkeiden raaka-aineiden toimittajia on hyvä olla enemmän kuin yksi.
Lanseerausohjelman laatiminen ja sen päivittäminen on yksi keskeinen osa työtäni. Tämä tarkoittaa, että on määriteltävä, minkälaisia uutuustuotteita markkinoille on tuotava ja mitä on syytä delistata eli poistaa valikoimasta. Tämä puolestaan edellyttää jatkuvaa markkina- ja kuluttajatrendien seuraamista. Suorien kilpailijoiden toimintaa on toki myös seurattava, mutta monesti hyviä oivalluksia voi saada tarkastelemalla sitä, mitä toimijat täysin erilaisissa tuoteryhmissä tekevät.
Aivan yhtä tärkeää on pitää huolta nykyvalikoimasta; vaatiiko esim. jokin tuote uudistamista tai palvelisimmeko laajempaa kuluttajaryhmää tuomalla uuden pakkauskoon.
Toimenkuvaani sisältyy lisäksi muun muassa näitä asioita: tuotekehitysbriefien tekoa (=tarkka kuvaus siitä, minkälainen tuote on tavoitteena kehittää) budjetointia ja myyntitavoitteiden asettamista sekä kuluttajatutkimusten teettämistä.
Työtehtäväni yhden päivän aikana saattavat vaihdella isojen strategisten suuntaviivojen miettimisestä hyvin yksityiskohtaisiin asioihin kuten vaikkapa uutuustuotteen koostumukseen: pitäisikö lisätä vähän suolaa vai tekisikö ripaus juustoa mausta toivotun täyteläisen. Jälkimmäinen voi tuntua vähäpätöiseltä asialta, mutta sitä se ei taatusti ole. Kun tavoitteena on luoda makuelämyksiä, yksityiskohdilla on merkitystä. Toisekseen, jokainen voi omaa toimintaansa tarkastelemalla huomata, miten hyvin pieni asia voi ratkaista sen, ostaako jonkun tuotteen uudelleen vai. Jos esimerkiksi pakkauksen avaaminen oli suuren tuskan ja ponnistelun takana, voi olla, että seuraavassa ostopäätöstilanteessa valinta kohdistuu toiseen tuotteeseen.
Oli sitten kyse konkreettisesta yksityiskohdasta tai strategian laatimisesta, tietyt opit tai peräti kliseet pitävät paikkansa. Osan olen itse tekemisen kautta havainnut paikkansapitäviksi ja osan olen kuullut kollegan suusta.
-
Valinnan vaikeus
-
Vaikka innokkuutta olisi kuinka paljon tahansa, joskus on pakko hyväksyä se, että jokaisesta pallosta ei voi ottaa koppia, muuten kaikki pallot tippuvat maahan. On siis arvioitava, mihin keskittyä ja mitkä siirtää myöhemmäksi tai mistä luopuu kokonaan.
-
-
Päätöksiä, päätöksiä
-
Niitä on vain yksinkertaisesti pystyttävä tekemään ja uskottava siihen, että suurin osa päätöksistä on hyviä.
-
-
Epävarmuuden sieto
-
Onkohan tämä kuluttajahinta nyt juuri oikea? Tuliko valittua keskeisimmät myyntiargumentit? Osuuko myyntiennuste oikeaan? Jokaisen päätökseen liittyy epävarmuutta ja se on vain hyväksyttävä.
-
-
Ole armollinen itsellesi
-
Aivan kuten jokaisesta tentistäkään ei napsahda vitosta WebOodiin, eivät kaikki työtkään aina mene täydellisesti. Virheet ovat kuitenkin äärimmäisen hyviä oppimismahdollisuuksia eikä niistä kannata itseään liikaa soimata.
-
-
Työ tekijänsä opettaa
-
Ja mielekäs työ opettaa erityisen paljon. Harvoin ajattelen, että otanpa luentoprujun tai oppikirjan esille, kun jokin haastava pulma on ratkaistava, mutta ovathan tiedot ja opit jossain takaraivossa auttamassa. Esimerkiksi markkinoinnin perusopista 4P:stä on joskus hyvä muistuttaa itseään ja check listan tyyliin käydä asiaa mielessään: tuote, jakelu, hinta ja viestintä. Ovatko kaikki nämä tekijät kunnossa ja jos eivät, niin mitä minä voisin tehdä, jotta tilanne korjaantuisi.
-
Iisa Kunnala
Kategoriapäällikkö
Fazer Leipomot Oy
Viikin Taloustieteilijät ry:n sääntömääräinen kevätkokous 11.4 kello 16
Kokouskutsu:
Viikin Taloustieteilijöiden sääntömääräinen kevätkokous pidetään keskiviikkona 11.4.2012 Agronomiliiton tiloissa osoitteessa Pohjoinen Makasiinikatu 6 A 8.
Tilaisuus alkaa kello 16 ja tarjolla on kahvia ja pientä purtavaa. Kokouksessa kuulet yhteenvetoa ViTan viime vuodesta sekä pääset vaikuttamaan yhdistyksemme tulevaisuuden suunnitelmiin. Kokouksessa käsitellään yhdistyksen viime vuoden talousasiat sekä myönnetään vastuuvapaus vanhalle hallitukselle. Keskustelemme lisäksi muun muassa syyskauden tapahtumista sekä yritysyhteistyön kehittymisestä.
Siirrymme kevätkokoukseen suoraan Kilpailuviraston ekskursiolta, joka päättyy kello 15. Exculle on erillinen ilmoittautuminen. Liitolle voi saapua noin kello 15.45 alkaen.
Kokouksen esityslista löytyy viestin lopusta.
Tarjoilujen varaamiseksi ilmoittauduthan kokoukseen osoitteessa
https://elomake.helsinki.fi/lomakkeet/34525/lomake.html
HUOM! Vaikka olisit Kilpailuviraston excun yhteydessä ilmoittanut osallistuvasi myös kokoukseen, teethän vielä erillisen ilmoittautumisen kokousta varten.
Tervetuloa!
ViTan hallituksen puolesta,
Ville Kallonen
Puheenjohtaja 2012
Viikin Taloustieteilijät ry
050 577 4639 |
Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen
www.vitary.fi
---------------------------------
KOKOUSKUTSU
Viikin Taloustieteilijät ry:n sääntömääräinen kevätkokous
Aika: 11.4.2012 klo 16.00
Paikka: Agronomiliitto ry, Pohjoinen Makasiinikatu 6 A 8, Helsinki
Esityslista
1. Kokouksen avaus
2. Kokouksen järjestäytyminen: valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi
pöytäkirjantarkastajaa ja tarvittaessa kaksi ääntenlaskijaa
3. Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
4. Hyväksytään kokouksen työjärjestys
5. Esitetään tilinpäätös, vuosikertomus ja tilintarkastajien lausunto vuodelta 2011
6. Päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä hallitukselle
ja muille vastuuvelvollisille
7. ViTan vuosi 2012
8. Muut esille tulevat asiat
9. Kokouksen päättäminen
ViTan viininmaistelijat 29.3 Itävalta-tasting
Vitan viininmaistelijoiden kevät jatkuu to 29.3. kello 18:00 trendikkäillä
Itävaltalaisilla
viineillä.
Viime aikoina Alkon valikoimiin on alkanut ilmestyä yhä enemmän ja enemmän
Itävaltalaisia viinejä. Joidenkin lähteiden mukaan Grüner Weltliner ja muut Itävallan
erikoisuudet ovat nykyään myös muotitietoisen viininkuluttajan valinta! Itävallasta
löytyy paljon omia rypälelajikkeita, joihin on tarkoitus tutustua illan aikana.
Maistelemme niin valkoisia, punaisia kuin myös Itävallalle tyypillisiä makeita
jälkiruokaviinejä.
Aikaisempaa kokemusta tai asiantuntemusta viinien maistelusta ei tarvita, joten kaikki
vähänkään viineistä kiinnostuneet aistit avoinna paikalle!
Sitova ilmoittautuminen e-lomakkeelle:
https://elomake.helsinki.fi/lomakkeet/34402/lomake.html
Paikkoja on rajoitetusti, joten kannattaa olla nopea! Hinta 8,50e, saat paluuviestissä
maksutiedot.
Paikkana toimii vanha tuttu kokoustila Cajsa & Politicus (Uusi
ylioppilastalo, Mannerheimintie 5 B
4krs).
Viini-illat ovat vain ViTan jäsenille. Jos et ole vielä jäsen, katso liittymisohjeet.
T: ViTan Viininmaistelijat
Yrityslupauksen lunastaminen
Yrityslupaus ja sen lunastaminen
Arla on yrityksenä ottanut tietoisen askeleen ja tehnyt lupauksen olla Lähempänä Luontoa ®. Me olemme valinneet Lähempänä Luontoa –teeman, koska olemme jo vuosia tehneet asioita tavalla, joka on Lähempänä Luontoa –ajattelutavan mukainen. Yrityksemme omistavat maidontuottajat, jotka saavat elantonsa luonnosta. Maito on pääasiallinen raaka-aineemme ja yksi luonnollisimmista raaka-aineista mitä on. Myös kuluttajat arvostavat luonnollisia elintarvikkeita sekä yrityksiä, jotka kantavat vastuun ympäristöstä.
- Ekskursio Arla Ingmanille 28.3
- ViTan & Oikos Ry:n excursio kilpailuvirastoon Hakaniemeen 11.4
- Myyntiosaamisella potkua uralle
- Seminaari 16.11. Asiakkaan tunteminen.
- Pikkujoulusitsit perjantaina 2.12!
- Sääntömääräinen syyskokous 24.11.
- ViTa tuo Arla Ingmanin Viikkiin 2.11.
- ViTan Viininmaistelijat: kauden avausmaistelu 13.10
- Lahden panimoexcu 19.10.
- Grillimakkaroiden tuotetestaus 22.9.





